Tämä on aihe, joka nousee ajoittain pinnalle. Nykyisellään yhdistyksen suosittelemat häkkien minimikoot ilmoitetaan pääasiassa neliömetreinä, eli häkin pinta-alana. Tämä lasketaan kertomalla häkin pohjan mitat metreinä, esimerkiksi 80cm pitkä/leveä ja 50cm syvän häkin pinta-ala lasketaan 0,80 * 0,50, eli tuloksena on 0,40 neliömetriä.
Suositukset löydät esimerkiksi täältä:
www.kaijuli.fi/harrastajalle/aloittelija...erustarvikkeet#hakki
Linnut eivät kuitenkaan esimerkiksi marsujen tai koirien tapaan käytä asumuksessaan vain pelkkää pohjaa. Tämän vuoksi joskus saattaa olla yllätys, että lentokykyisten lintujenkin häkkien koot ilmoitetaan pääasiassa neliömetreissä, eikä tilavuudessa eli kuutioissa.
Tälle on kuitenkin syynsä: todellisuudessa minimisuosituksissa on mainittu myös häkin minimikorkeus. Tämä mahdollistaa riittävän tilavuuden toteutumisen, kunhan myös häkin pinta-ala on sopiva. Valitettavan monesti häkit rakennetaan valmistajien toimesta sellaisiksi, että ne vievät mahdollisimman vähän tilaa: pinta-alaltaan hyvin mitätön häkki voi silti olla korkea. Lintuhäkeissä on hyvin harvoin tapauksia, että minimisuosituksen mukainen pinta-ala täyttyisi, mutta häkin korkeus ei. Yleensä se on toisin päin: häkki on korkea mutta pinta-alaltaan riittämätön.
Häkkien minimimitoissa on lisäksi muukin järkevä osuus: niissä on ilmoitettu häkin lyhimmän sivun pituus. Tämä takaa sen, että linnuille ei voi rakentaa pinta-alaltaan suurta, mutta liian kapeaa häkkiä. Ilman tätä mittaa olisi mahdollista tehdä minimisuositusten puitteissa sallittu häkki, jonka leveys olisi vain 30 senttiä (tai alle!) kunhan pituutta (ja korkeutta) on riittävästi. Esimerkiksi yhden ison aran häkin pinta-alan minimisuositus on 3 neliömetriä, jolloin ilman lyhimmän sivun vaatimusta häkki voisi olla vaikkapa 10 metriä pitkä, mutta vain 30cm leveä. Tämä ei tietenkään ole mitenkään järkevää: eihän ara mahdu kunnolla edes liikkumaan 30 cm kapeassa häkissä!
Lisäksi häkin pinta-alan tulee tietenkin kasvaa jokaista sinne lisättyä lintua kohden.
Kaikki nämä yhdessä muodostavan oivan tavan määrittää pienin mahdollinen häkkikoko, jossa lintua tulisi normaaleissa kotioloissa asuttaa. Nykyinen järjestelmä ottaa huomioon niin pinta-alan, kuin tilavuudenkin.
Ainoastaan tilavuuden mittaaminen voisi saada sallituiksi häkit, jotka ovat tornimaisia, esim. 30cm syviä ja 30cm leveitä, mutta usean metrin korkuisia. Hiemankaan lintujen liikkumistapoja tunteva tajuaa, ettei tällainen häkki palvele minkään linnun tarpeita.
Nykyinen "kolmen mitan systeemi" häkin minimikoon määrittämiseen on siis hyvä. Ilman näitä kolmea mittaa häkki voisi olla suositusten puitteissa sopiva, mutta todellisuudessa häkki olisi liki käyttökelvoton. Pinta-ala on vain se ehdottomasti yleisin, mistä minimisuosituksien toteutuminen jää kiinni.