Perus- ja terveydenhoito
Linnun perushoitotoimenpiteet eivät ole kovin haastavia. Yksi tärkeimmistä on toimiva koti ja arki, joka taataan sopivalla asumuksella, laadukkaalla ruoalla, puhtaalla vedellä ja ympäristöllä, liikunnalla, hyvällä valaistuksella sekä positiivisilla koulutusmetodeilla. Linnut ovat yleensä perusterveitä, mutta sairastapauksen sattuessa kohdalle voi lintuihin erikoistuneen eläinlääkärin löytäminen olla haastavaa. Saaliseläimenä lintu peittelee huonoa oloaan pitkälle, joten jos lintu näyttää sairaalta, on jo tosi kyseessä! Lintujen hoitoa koskien on tullut uutta tietoa viimevuosina, joten vanhemmissa kirjoissa voi olla hyvinkin väärää tietoa. Monissa ulkomaissa lintujenpito poikkeaa Suomesta, ja ulkomaisissa lähteissä voidaankin yhä edelleen suositella linnuille haitallisia hoitokeinoja, kuten liian pieniä häkkejä, yksin pitämistä tai siipisulkien leikkaamista.
Sisältö:
Terve lintu on kirkassilmäinen ja pirteä, ja samalla aktiivisuudellaan työntäyteinen lemmikki. Kuva: Joonas Nieminen
Päivittäiset rutiinit perushoidossa
Suurin osa lemmikkilinnuista elää lähes koko elämänsä sisälemmikkinä, mikä on täysin hyväksyttävää. Siinä missä koiraa käytetään pihalla lenkillä useamman kerran päivässä, on linnunhoidossa omat yhtälailla lintujen hoidolle tyypilliset piirteet, jotka toistuvat arjessa päivittäin.
Linnun tulisi päästä vapaaksi häkistään lentelemään turvalliseksi tehtyyn asuntoon tai huoneeseen päivittäin. Lemmikkilintu ei siis ole häkkilintu. Suositeltavaa olisi tarjota mahdollisimman paljon turvallista vapaanaoloaikaa, esimerkiksi aina, kun omistaja voi jonkin verran valvoa lintujen puuhia. Vapaanaolon tarve koskee myös suoranokkia kuten esimerkiksi peippoja. Pieniä lintuja voi pitää koko ajan häkissä vain, jos niillä on käytössään useamman neliömetrin lentohäkki eli aviaario. Mainittakoon, että eläinkaupoissa myytävät tornimalliset “lentohäkit” eivät yleensä täytä pinta-alasuosituksia kokoaikaiseen häkissäpitoon, vaikka ne lentohäkki-nimellä myynnissä ovatkin! Häkkikokojen minimisuosituksiin sisältyy oletus, että lintuja pidetään päivittäin vapaana. Kun linnun ulkoilualue (eli huone, huoneet tai asunto) on tehty lintuturvalliseksi ja linnulla on mieluisia ja luvallisia ajanviettopaikkoja, linnun vapaana pitäminen on omistajallekin rennompaa.
Toinen tärkeä rutiini lintujen arjessa on valaistus. Lemmikkinä pidettävät linnut ovat hyvin tiukasti päiväaktiivisia, sillä ne ovat kotoisin seuduilta, joissa on selkeä päivän ja yön vaihtelu. Niille Suomen talven kaamos tai kesän yöttömät yöt ovat luonnottomia, ja huonot valaistusolosuhteet voivat olla jopa linnun terveydelle haitaksi, sillä valaistus vaikuttaa muun muassa hormonitasapainoon. Tämän vuoksi linnulle tulisikin taata noin 12 tuntia valoisaa päivää ja 12 tuntia pimeää, häiriötöntä yötä. Valaistuksena tulisi olla vähintään häkin läheisyydessä oleva linnuille tarkoitettu UV-valaisin. Vastapainoksi varsinkin kesäisin häkin tai huoneen pimentäminen on tärkeää, ja se kannattaa tehdä pimennysverhoin tai pimentävin kankain. Valoihin asennettava ajastin auttaa tasaisen rytmin saavuttamisessa ilman erityistä valojen naksuttelun vaivaa. Lintua ei siis voi jättää päiväksi kotiin ilman valonlähdettä, eikä kesäiseksi yöksi kotiin reissun ajaksi ilman asiallista pimennystä.
Muuten linnun perushoito on sitä, mitä muillakin puuhakkailla ja älykkäillä lemmikeillä: lajityypillisen ruoan tarjoamista, veden vaihtamista, siivoamista sekä virikkeiden vaihtelua ja tarjoamista. Kesyille ja varsinkin yksin eläville linnuille tulee myös pitää seuraa.
Lemmikkilinnun ruokinnasta on oppaassa oma artikkelinsa. Tuoreruoka tulee vaihtaa vähintään päivittäin, sillä tuoreet kasvikset pilaantuvat kohtuullisen nopeasti. Kuivaruoka ei pilaannu, mutta sitä ei välttämättä kannata pitää tarjolla loputtomasti, vaan lisätä vähän päivässä. Muuten lintu saattaa syödä yksipuolisesti vain sitä. Siemeniä syövillä linnuilla on hyvä tarkistaa säännöllisesti että linnuilla todella on siemeniä ruokanaan, eikä kuppi ole täynnä pelkkiä vanhoja siementen kuoria.
Vesi vaihdetaan vähintään kerran päivässä tai tarpeen mukaan. Jotkut linnut sotkevat vettä esimerkiksi uittamalla siellä ruokaa tai istumalla kupin reunalla ulostaen sinne, jolloin veden vaihtaminen saattaa olla tarpeen useamman kerran päivässä. Varsinkin kesähelteellä raikas vesi on tärkeää. Osa linnuista saattaa kylpeä juomakupissa, jolloin vesikuppi saattaa tyhjentyä nopeasti lintujen roiskiessa.
Lintu on hoidollisesti työläs lemmikki
Linnut ovat sotkuisia eläimiä, sillä ne sotkevat ruuallaan, ulosteillaan, höyhenillään ja pölyllään. Papukaijat silppuavat myös lelujaan. Lemmikkilinnuista irtoaa paljon hilsettä ja erityisen hienoa pölyä, joka on suurissa määrissä ja pitkän ajan kuluessa erityisen vahingollista ihmisen keuhkoille, sillä pöly on hienompaa kuin mitä ihmisen hengityselimistö pystyy luontaisesti suodattamaan. Siivottomissa, pölyisissä oloissa myös linnut itse voivat kärsiä pölystään, ja osa lajeista on herkempiä pölylle kuin toiset. Lintuharrastajan sekä itse linnun terveyttä - ja ohessa omistajan siivoustaakkaa - helpottamaan kannattaa hankkia hyvälaatuinen ilmanpuhdistin. Se ei kuitenkaan korvaa normaalia siivoamista, joten imuriin ja rättiin kannattaa tarttua ahkerammin kuin ennen lintujen hankkimista.
Linnut eivät ole luontaisesti sisäsiistejä ja niillä on nopea aineenvaihdunta, joten lintu voi pudottaa ulostepommin jopa vartin välein juuri sinne missä sattuu olemaan. Sisällä pidettävät lemmikkilinnut ovat normaalilla siivoamisrytmillä hyvin hajuttomia verrattuna moniin nisäkkäisiin tai vaikkapa kanoihin. Uloste on lähes hajutonta, mutta kuivuessaan ja murentuessaan huoneilmaan, se voi suurissa määrissä olla haitallista hengityselimistölle. Normaalilla siivoamisella kuitenkin yleensä pärjää hyvin. Häkin ja kiipeilypuun aluset vaihdetaan tarpeen mukaan lintujen koosta ja määrästä sekä häkin pinta-alasta riippuen. Päivittäin pohjamateriaalin siistiminen/vaihtaminen on normaalia, mutta isoissa tiloissa pohja pysyy siistissä kunnossa myös viikottaisella siivoamisella. Mitä suurempi parvi sitä suurempi sotku - ja sitä useammin täytyy siivota.
Linnut ovat myös yleensä tuhlailevia ruokailijoita, jotka pudottelevat ruoan osia surutta, ja heittelevät niitä seinille tai jopa kattoon! Siemensyöjät kuorivat siemenet, ja siemenenkuoret leijailevat keveinä helposti ympäriinsä levittäytyen laajalle. Osa lajeista, esimerkiksi beot (eli mainakottaraiset) ja lurit syövät erittäin pehmeää ruokaa, jolla ne sotkevat, ja ne sotkevat paljon myös ulosteillaan.
Linnun höyhenpuku kaipaa myös kosteutta, joka taataan sopivilla kylvyillä. Osa lajeista nauttii suihkusta tai suihkupullosta, osa taas kylpee mieluummin lautasella tai jopa juoma-astiassaan, tai jopa märissä salaatinlehdissä! Linnusta riippuen kylpymahdollisuus voi olla koko ajan tarjolla, tai lintuja voi suihkuttaa noin kerran viikossa linnun mieltymyksistä riippuen. Kosteus auttaa linnun sulkapukua ja ihoa pysymään kunnossa. Linnun tulisi antaa ensisijaisesti kylpeä itse, sillä suihkuun voi olla sille stressaava kokemus. Osalla lajeista, kuten neitokakaduilla ja undulaateilla, kylpeminen voi nostattaa pesimävirettä, joka kannattaa ottaa huomioon: liian hormoonihuuruisilla linnuilla kylpemistä voi vähentää, tai jos tarkoituksena on pesintä, ilmankosteutta ja kylpyjen määrää voi nostaa.
Neitokakadut nauttivat monesti suihkupullolla suihkutettavasta sumusta. Kuva: Laure Kurkela
Lintu - Virikkeitä kaipaava älykäs saaliseläin
Varsinkin papukaijat ovat erityisen älykkäitä, ja niille yhdeksi omistajan tehtävistä voisikin laskea ainaisen tekemisen keksimisen. Myöskin suoranokkaisia lintuja kannattaa virikkeellistää, mutta ne eivät voi esimerkiksi jyrsiä ilman voimakasta koukkunokkaa. Linnuille virikkeitä voi tehdä itse tai ostaa, ja virikkeitä ja leluja tuleekin vaihdella, ettei lintu kyllästy niihin.
Yksi arjen osa on myös muistaa, että kyseessä on geneettisesti saaliseläin. Lintuja tulisikin kohdella arjessa niitä pelottelematta, sillä muuten lintu joutuu elämään kaiken aikaa stressissä ja pelossa. Varsinkin arkojen lintujen häkki kannattaa sijoittaa erityisen harkitusti niin, että ne eivät joudu pelkäämään päivittäistä liikettä samassa huoneessa, ja hoitaa hoitotoimenpiteet niin, että linnut eivät joudu pelkäämään. Myöskin vuorovaikutus linnun kanssa tulisi tapahtua linnun ehdoilla, oli lintu arka tai erittäin kesy.
Lentäminen ja häkkiinmeno
Linnulle tulee tarjota huoneessa tai huoneistossa sille sopivia oleskelupaikkoja. Muutenkin tilojen, joissa lintu on vapaana, tulee olla linnulle turvalliseksi tehtyjä esimerkiksi poistamalla tai peittämällä linnun ulottuvissa olevat sähköjohdot. Mitä enemmän sallittuja ja linnun kannalta kivoja hengailupaikkoja linnulla on, todennäköisesti sitä vähemmän se käy tuhoamaan kirjahyllyä tai kakkimaan verhoihin.
Lentäminen on tehokkainta mahdollista liikuntaa linnulle. Se vaikuttaa linnun fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin voimakkaasti ja on oleellinen tapa linnulle liikkua. Sekä eettisistä että terveydellisistä syistä johtuen on linnun siipisulkien leikkaaminen lentämisen rajoittamiseksi erittäin epäsuositeltavaa, ja suomalainen lintuharrastajayhteisö tuomitseekin tämän ns. "klippaamisen" voimakkaasti.
Vaikka lintu lentäessään pääseekin myös sinne minne ihminen ei aina toivoisi linnun menevän, ei linnun hätyyttely ja pelottelu kielletystä paikasta kannata: tällainen stressaaminen tekee hallaa linnun ja omistajan suhteelle ja saa linnun ajan kanssa pelkäämään omistajaa. Sen sijaan linnut voi kouluttaa positiivista vahvistamista käyttäen viettämään aikaansa sallituissa paikoissa. Sallituissa paikoissa aikaansa viettävä lintu on myös omistajalleen helpompi lemmikki, joten linnulle sallittuihin paikkoihin kannattaa panostaa jo lintua hankkiessa.
Varsinkin ihmisten kanssa samoissa tiloissa lentelevien lintujen kanssa elämä käy jouhevammin, jos ne osaavat mennä joko pyynnöstä häkkiin, tai niiden rutiinit ovat niin tarkat, että ne osaavat mennä itse häkkiin illalla. Lintuja ei tulisi hätistellä häkkiin, eikä varsinkaan pyydystää kiinni ellei ole aivan ehdottoman pakko tai hätätilanne. Myöskin kesy lintu kannattaa opettaa menemään häkkiin itse, kädellä kantamisen sijaan, jolloin lintu menee sinne varmasti vapaaehtoisesti, eikä omistaja vahingossa esimerkiksi omalla kehollaan estä lintua väistämästä häkkiin laittamista. Häkin tulisi olla niin kookas ja viihtyisä, että lintu menee sinne mielellään ja jopa viihtyy siellä myös häkin oven ollessa auki.
Häkkiin meneminen on linnulle erittäin hyödyllinen taito, sillä harvalla on mahdollista pitää lintua turvallisesti vapaana myös valvomatta. Varsinkin papukaijojen kanssa puuhastelua voi jatkaa myös mitä erilaisimpien temppujen parissa, niin hyödyllisten (kuten kiipeilypuussa pysyminen kirjahyllyyn menemisen sijaan tai matkahäkkiin meneminen) kuin hupitemppujenkin kanssa (kuten esineiden noutaminen tai itsensä ympäri pyöriminen).
Lintujen tulee saada olla vapaana häkistään mielellään päivittäin. Kuva: Jarmo Tuutti
Lomahoito ja omistajan poissaolo
Koska linnunhoidon päivittäisiin rutiineihin mahtuu kohtalaisen paljon työtä, ei lintua voi jättää yksin kotiin esimerkiksi viikonlopun ajaksi. On myös eläinsuojelulain vastaista jättää eläintä yksin niin, ettei sen vointia tarkisteta vähintään kerran vuorokaudessa. Lomahoito onkin oma järjestettävä asiansa linnun omistajalla. Lintu on kuitenkin helpompi jättää yksinään kuin vaikkapa koira, ja esimerkiksi valot ajastamalla, huolellisesti ruokkimalla ja juomaveden takaamalla lemmikkilinnut pärjäävät esimerkiksi yön yli myös keskenään.
Vapaanaolon vuoksi linnuille voi olla myös haastava hankkia hoitajaa. Yleensä lintu onkin häkissä hoitojakson ajan, ellei kyseessä ole linnuista kokemusta omaava hoitaja. Linnulle voi hankkia hoitajan käymään kotonaan, jolloin lintua ei tarvitse siirtää. Kesyt ja varsinkin yksin elävät linnut kuitenkin yleensä kaipaavat ihmisen seuraa, ja hoitajan visiitti kannattaa sen vuoksi olla hieman pidempi kuin pikainen ruokintakierros. Kokemattomampi hoitaja ei kuitenkaan välttämättä uskalla päästää lintua vapaaksi, jos lintu ei menekään kunnolla häkkiin rutiinista poikkeavan hoidon vuoksi. On linnulle kuitenkin turvallisempaa tällöin pysyä lomahoidon ajan häkissään. Linnut voi myös viedä hoitoon kodin ulkopuolelle. Pienten lintujen häkin saattaa voida siirtää, mutta isommat linnut yleensä matkaavat kotihäkkiään pienemmässä matkahäkissä. Täysin vieraassa paikassa varsinkaan arempien lintujen vapaaksi päästäminen ei ole kaikissa tapauksissa hyvä idea, sillä ne eivät välttämättä palaa kovin rutiininomaisesti häkkiin vieraassa paikassa. Osalle linnuista myös matkahäkkiin palaamiselle voi olla oma kynnyksensä, jos tätä toimintoa ei ole koulutettu kunnolla. Linnun hoitopaikka kannattaa järjestää ja sopia hyvissä ajoin. Jotkut vievät lintunsa hoitoon luotettavalle lintuharrastajalle tai sukulaiselle, kun taas jotkut eläinkaupat ja -hoitolat ottavat lintuja hoitoon paikanpäälle.
Joskus linnun on parempi viettää hoitojakso häkissään. Kuva: Jarmo Tuutti
Lemmikkilintujen terveydenhoito
Lemmikkilintujen arjen tulisi ylläpitää myös niiden hyvää terveyttä. Esimerkiksi kynnet pysyvät normaalisti hyvässä kuosissa, jos linnulla on laadukkaat orret ja kiipeily- ja lentotilaa, sillä kynnet kuluvat luonnollisesti kiipeillessä, mutta eniten linnun laskeutuessa lennosta. Papukaijojen nokka pysyy yleensä hyvässä kunnossa, kun niille tarjoaa tarpeeksi jyrsittävää. Turhanpäiten tai varan vuoksi nokkaa ei tulisikaan lyhentää.
Hyvä ja lajityypillinen ruokavalio pitää yllä hyvää terveyttä, samoin tulee huolehtia, ettei lintu pääse syömään mitään sille vaarallista. Hengenvaarallisia ruokia ei ole monia, mutta moni arjen esine nieltynä voi olla vaarallinen. Onneksi moni lintu ei niele tarkoituksella syötäväksi kelpaamattomia asioita, mutta oman papukaijan jyrsimiskäyttäytymistä kannattaa tarkkailla: eihän lintu niele esimerkiksi lelujen palasia. Lintuja on kuollut esimerkiksi köysistä irti nypittyjen kuitujen aiheuttamiin kuputukoksiin.
Runsaat liikuntamahdollisuudet niin kiipeilemällä kuin lentämälläkin pitävät yllä peruskuntoa ja estävät liikalihavuutta ja siihen liittyviä sairauksia kuten rasvakasvaimia ja rasvoittunutta maksaa.
Sulkasato kuuluu jokaisen linnun normaaliin elämänkiertoon, jossa vanhat sulat tippuvat pois ja uudet kasvavat tilalle. Lintu voi olla sulkasadon aikana rähjäisen näköinen ja hieman väsynyt, ja eläinkaupoista saatavaa sulkien kasvua tehostavaa vitamiinia kannattaa laittaa tarjolle. Uudet sulkatupet ovat kipeitä, joten jos lintua rapsuttelee, tulee välttää osumasta kipeisiin kohtiin. Yksin elävän linnun sulkatuppeja voi varovasti yrittää availla niskasta ja päästä, jos lintu pitää rapsutuksista. Mikäli linnun sulkasato on erityisen raju, kestää todella kauan tai linnussa esiintyy paljon kaljuja tai paljaita laikkuja, kannattaa harkita yhteydenottoa eläinlääkäriin. Linnun tulisi myös pysyä lentokykyisenä sulkasadon aikana, vaikka siltä putoaakin muutamia siipi- ja pyrstösulkia.
Sulkasato näkyy linnuissa tikkuisuutena. Sen rajuus vaihtelee yksilöittäin ja lajeittan. Harva lintu saa varsinaisia kaljuja laikkuja, vaikka esimerkiksi viherkaijat ja harlekiinipeipot saattavat niistä kärsiä. Kuvassa sininen värimuunnos ecuadorinarasesta, jonka sulkasato on tyypillinen.
Sopiva seura, virikkeet, elinympäristö ja rutiinit pitävät linnun henkisesti hyvinvoivana, ja varsinkin isoilla, älykkäämmillä linnuilla esiintyy käytöshäiriöitä, jotka olisi voinut ehkäistä ennalta kiinnittämällä enemmän huomiota linnun hoito- ja käsittelytapoihin.
Mutta entä jos kaikki ei menekään putkeen? Linnut ovat eläviä olentoja, joille sattuu myös vahinkoja, eikä kaikkeen voi parhaalla mahdollisella hoidollakaan vaikuttaa ennalta.
Turvallinen ympäristö on myös linnun hyvinvoinnin edellytys. Uhkapaikkoja normaalissa arjessa ovat esimerkiksi:
- Väärä pinnaväli tai kaarevat pinnat, johon lintu voi jäädä jumiin
- Hapsottavat köysilelut, joihin lintu voi sotkeutua kynsistään, varpaistaan tai pahimmillaan kaulastaan
- Rikkinäiset lelut, joista on paljastunut esimerkiksi liian pitkä narunpätkä, johon lintu voi takertua
- Sähköjohdot, joihin lintu pääsee käsiksi
- Muut lemmikit, myös toiset linnut voivat olla vaarallisia
- Hukkuminen avoimiin vesiastioihin, kuten akvaarioon, tiskialtaaseen tai vessanpönttöön
- Hyllyn tai patterin taakse tippuminen, jos ihminen ei ole lähellä pelastamassa
- Lämpöhalvaus liian kuumassa
- Vedon aiheuttamat ongelmat, kuten vilustuminen
- Suitsukkeet ja ilmanraikastinsuihkeet, jotka ovat vaaraksi linnun erittäin herkille hengityselimille
Linnun pyydystäminen ja kiinnipitäminen
Linnun piteleminen tai pyydystäminen tulisi aina tehdä harkiten. Lemmikkinä pidettävät linnut ovat pohjimmiltaan saaliseläimia, ja ne yleensä pelkäävät voimakkaasti pyydystämistä ja kiinnipitelyä. Monet muuten erityisen kesyt linnutkaan eivät normaalisti pidä siitä että niihin tartutaan. Jos linnun terveys kuitenkin vaatii, että se on pyydystettävä kiinni joko matkahäkkiin eläinlääkärille viemisen vuoksi, tai kiinnipideltäväksi hoitotoimenpidettä varten, on tämä tehtävä huolellisesti.
Kun lintua ottaa kiinni, on jahtaamista vältettävä parhaan mukaan. Lintu pyydystetään mahdollisimman varmoin ottein nopeasti haavilla tai pyyhkeellä. Päivälintujen hämäränäkö on heikko, joten lintu saattaa olla helpompi pyydystää pimeän tai hämärän turvin. On huolehdittava, ettei lintu panikoi tai hengästy liikaa, ja myös ettei se pääsisi paetessaan törmäämään esteisiin ja loukkaantumaan enemmän.
Lintua pidellään kiinni niin, ettei sen vatsapuolta puristeta eikä hengitystä lamata. Linnun siivet painetaan sen kehoa vasten niin ettei se pääse räpistelemään ja loukkaamaan itseään tai pakenemaan. Peippoja saa yleensä pideltyä kiinni yhdellä kädellä. Pieniä papukaijoja kokenut henkilö käsittelee paljain käsin, mutta kokemattomamman kannattaa varautua nahkahansikkain, sillä pienenkin papukaijan purema tekee kipeää! Isojen papukaijojen käsittelyyn kannattaa ottaa lisäksi avuksi pyyhe sekä kaveri: yleensä jo linnun paikallaan pitelemiseen turvallisesti tarvitaan yksi henkilö. Ison linnun kanssa pyyhe jakaa siipiin kohdistuvan paineen, eikä lintu pääse räpistelemään.
Papukaijan päätä tuetaan niin, ettei se pääse puremaan, esimerkiksi pitämällä peukalolla ja etusormella sen pään sivuilta kiinni. Moni papukaija hieman rauhoittuu, jos se saa tartuttua jaloillaan johonkin, joten pyyhkeen sivun tai käden tarjoaminen tarttumapinnaksi saa sätkivät jalat aloilleen. Puremayrityksiä voi rauhoittaa antamalla linnulle jotain purtavaa, kuten pyyhkeen reunan.
Linnun kiinniottaminen ei ole arkinen toimenpide, eikä sitä tule tehdä turhaan. Se on kuitenkin taito, joka kannattaa osata tai orientoitua siihen, että liki jokainen omistaja joutuu joskus tekemään sen: pelkäävä ja kiinniottoa arasteleva omistaja tekee helpommin virheitä tai pitelee kiinni huolimattomasti, jolloin lintu voi vahingoittua tai lipsahtaa karkuun.
Ennen kiinniottoa kannattaa ensikertalaisen tasata itsensä, vetää henkeä ja asennoitua niin, että hyvin se menee. Ja sitten hoitaa homma pois alta. Omistajan varmuus nostaa onnistumisen mahdollisuutta, jolloin kiinniotto on linnullekin siedettävämpi tapahtuma.
Kultaposkiamatsoni on pyydystetty kiinni pyyhkeeseen ja siltä leikataan kynnet. Kuva: Laure Kurkela
Linnun ensiapu
Jokaisen linnunomistajan kodista tulisi löytyä varalta linnun ensihoitoon tarvittavat välineet, joista tärkein ja helposti unohtuvin on lämpölamppu. Linnut ovat saaliseläimiä, jotka piilottelevat huonovointisuudensa pitkään, joten oman linnun tuntemisesta on hyötyä. Jos lintu vaikuttaa jo selvästi apealta, se nukkuu normaaliin nähden liikaa, on pörröllään ja tukee levätessään molempiin jalkoihin yhden sijaan, on jo kiire! Muita yleisiä sairauden oireita ovat esimerkiksi väsyneet silmät, likainen peräpää, sierainten vuotaminen ja oksentaminen.
Sairaan linnun kanssa tulisi aina ensisijaisesti ottaa yhteyttä lintuja hoitavaan eläinlääkäriin. Linnuille kuitenkin kuljetus on yleensä stressi, eikä jokaisella paikkakunnalla ole eksoottisiin eläimiin erikoistunutta eläinlääkäriä. Joskus eläinlääkäriajan saa vasta parin päivän päähän, jolloin ajoissa aloitettu kotihoito voi pelastaa linnun hengen.
Linnun kotihoidon sairasosasto järjestetään niin, että linnulle taataan lämmin paikka esimerkiksi matkahäkistä. Infrapunalampun tai keraamisen lämmittimen avulla sille laitetaan lämmin paikka, jossa on lämpimimmillään 28-32 astetta. On otettava huomioon, että lampun tulee olla valaisematon, jotta lintu pysyy lämpimässä myös yöllä, mutta saa nukkua pimeässä rauhassa. Muuallakin sairashäkissä saa olla normaalia lämpötilaa lämpimämpi, mutta linnun tulee halutessaan päästä pois myös kaikkein lämpimimmästä kohdasta. Ruoka ja vesi järjestetään niin, että linnulla on helppo kulku niiden äärelle.
Linnulle taataan oma rauha, mutta jos linnulla on kumppani, kannattaa lintu laittaa sairashäkissään sellaiseen paikkaan ettei sitä täysin eroteta kumppanistaan. Lämpölampun kanssa tulee aina muistaa myös turvallisuus: lamppu ei saa olla paloturvallisuusriski tai johdot esillä niin että linnut pääsevät niihin käsiksi.
Joillekin linnuille muutama päivä sairashäkin lämmössä riittää ensihoitona, eikä muuta hoitoa tarvita. Tällöin lämpötilaa aletaan laskea vähitellen esimerkiksi himmentimellä tai siirtämällä lamppua kauemmas. Lintua kannattaa pitää sairashäkissä vielä pari päivää terveenäkin, tosin moni terve lintu alkaa jo ponnekkaasti kiljumaan ja ravaamaan halutessaan ulos pienestä häkistä siipiään verryttelemään.
Omistajan kannattaa tuntea lintunsa, jolloin hän erottaa normaalin lepäämisen sairauden ensimmäisistä merkeistä. Tämä isoafrikankaija on kuvattu lintumarkkinoilla, ja lintua tuntematta on lähes mahdoton sanoa, onko se sairas vai vain väsynyt. Kuva: Laure Kurkela.
Ylikasvaneet kynnet
Ylikasvaneet kynnet ovat lemmikkilintujen yleisin ongelma. Vaikka niiden ennaltaehkäisy on helppoa luonnolliset liikkumamahdollisuudet tarjoamalla, joidenkin lintujen kynnet kasvavat silti ylipitkiksi. Syynä voi olla joko aineenvaihdunnalliset häiriöt, jolloin kynnet kasvavat normaalia nopeammin, lintu voi olla laiska liikkumaan jolloin sen kynnet eivät kulu normaalisti, tai kynsi tai varvas saattaa kasvaa vinoon, jolloin kynnen kärki ei pääse kulumaan normaalilla tavalla. Tällöin linnun kynsiä tulisi lyhentää jollain keinolla.
Kynsien ideaali pituus on hieman lajista kiinni. Joidenkin lajien kynnet ovat luonnostaan hieman pidemmät kuin toisten. Mikäli linnun kynsien pituus mietityttää, kannattaa kysyä kynsien hyvää mittaa kanssaharrastajilta tai eläinlääkäriltä. Kynnet ovat selvästi liian pitkät silloin, jos ne haittaavat linnun elämää.
Hieman ylipitkät kynnet saattavat korjaantua linnun liikuntamahdollisuuksia lisäämällä ja vaihtamalla orret parempiin. Eläinkaupoissa myydään myös erityisiä kovia ja karkeita pedikyyriorsia, jotka auttavat kynsiä kulumaan. Niitä ei kuitenkaan tulisi asettaa tarjolle kovin montaa, sillä ne saattavat myös kuluttaa linnun jalkapohjia. Eläinkaupassa myytävät hiekkapaperit orren päälle ovat yleensä todella karkeita, ja jos niitä haluaa käyttää, tulisi hiekkapaperi asettaa vain orren alapinnalle niin, että se kuluttaa kynsiä, muttei linnun jalkapohjia. Parempi on kuitenkin kokonaisuus hyviä luonnonorsia.
Linnun kynsien lyhentämiseen on muutama eri vaihtoehto. Eläinlääkäri suorittaa kynsien lyhennyksen ottamalla linnun pyyhkeeseen tai hanskalla kiinni, ja lyhentämällä kynnet nisäkkäiden kynsisaksilla. Hyvin pienillä linnuilla. joilla kynsi ei ole kovin paksu, voi käyttää myös ihmisten kynsileikkureita. Kokenut käsittelijä voi tehdä tämän myös kotona, mutta on myös lintuystävällisempiä tapoja suorittaa toimenpide!
Linnun voi kouluttaa sietämään tai jopa pitämään kynsien lyhentämisestä. Linnun voi kouluttaa ojentamaan jalkansa, jolloin sen kynnet saa leikattua tai viilattua metallisella kynsiviilalla lyhyemmiksi. Myöskin hieman villimmän yksilön kynnet saa käsiteltyä vapaaehtoisesti, jos linnun opettaa esimerkiksi roikkumaan häkin pinnoissa paikallaan ja sietämään sen, että sen varpaisiin kosketaan.
Aina ei kuitenkaan ole vaihtoehtoja, ja kynnet on lyhennettävä pakkokeinoin. Esimerkiksi villien lintujen kouluttaminen on yleensä hidasta, jos ne eivät suostu ottamaan herkkupaloja kädestä, jolloin kertaluontoinen pyyhkeeseen kaappaaminen saattaa olla kynsien kannalta parempi varsinkin silloin jos linnulla on vaarallisen pitkät kynnet. Tulisi pyrkiä siihen, että lintua ei tarvitse pyydystää kovin usein operaatiota varten, mutta varsinkin hyvin vinoon tai jopa korkkiruuville kasvavat kynnet ovat linnulle itselleenkin haitalliset: ne saattavat jäädä kaltereihin tai leluun kiinni linnun kiipeillessä, ja linnun riuhtoessa kynttä irti se saattaa loukata itsensä pahastikin.
Kynsiä leikatessa tulee ottaa aina huomioon, että aivan kuten koirillakin, linnun kynnen sisällä kulkee verisuoni. Se näkyy vaaleakyntisillä linnuilla melko hyvin, mutta tummakyntisillä sitä ei välttämättä näe lainkaan. Silloin kynttä kannattaa lyhentää vain vähän kerrallaan, ja arvioida parhaansa mukaan mikä on kynnen luonnollinen mitta. Huomiona mainittakoon, että pitkään ylikasvaneissa kynsissä myös kynnen sisäinen suoni on saattanut pidentyä kohti kynnen kärkeä, eikä lajitoverin normaalin mittaisiin kynsiin vertaaminen tule välttämättä kyseeseen. Jos suoneen kuitenkin leikkaa, tulee verentulo saada tyrehtymään pikimmiten. Pieninä eläiminä linnut kärsivät nopeasti verenhukasta. Tyrehdyttämiseen auttaa perunajauho sekä apteekista saatava kaliumpermanganaatti.
Kynnen lyhentämiseen voi käyttää esimerkiksi koirien tai jyrsijöiden kynsisaksia, riippuen linnun koosta. Ihan pienten lintujen kynnet voi lyhentää myös ihmisen kynsileikkureilla. Jos kynsiä haluaa hioa leikkaamisen sijaan, voi käyttää paperista tai metallista kynsiviilaa. Dremeli sopii tehtävään myös, mutta tällöin lintu kannattaa erikseen totuttaa laitteen pitämään ääneen. Hiomalla lopputulos ei ole niin terävä, ja verenvuotoa maltillisella hiomisella harvoin saa aikaan.
Joillain linnuilla kynsien hoitaminen voikin olla vain omistajan mukavuudenhalua: monen linnun kynnet ovat luonnostaan hyvin terävät, ja vaikka linnun kynnet eivät olisikaan erityisen pitkät, ne voivat silti olla epämiellyttävät ihmiselle. Terävät kynnet naarmuttavat ihoa ja ne voivat tarttua myös vaatteiden kuituihin aiheuttaen takertumisriskin. Tällöin kynsistä voi viilailla terävän kärjen tylpemmäksi.
Tämän amazonianamatsonin kynnet ovat lajille normaaleissa mitoissa: tasaisella pinnalla ollessaan kynsi ei nosta varpaan kärkeä tai väännä varvasta kyljelleen. Kuva: Laure Kurkela
Nokkaongelmat
Ylikasvanut nokka on enemmän papukaijojen, kuin suoranokkien ongelma. Papukaijojen nokka kasvaa jatkuvasti, mutta koska niillä on myös valtava tarve pureskella, normaalisti nokka pysyy kuosissa linnun pureskellessa. Aina ei kuitenkaan näin mene. Nokka voi kasvaa myös liian pitkäksi, ja syyt voivat olla samankaltaisia kuin ylikasvaneiden kynsien kohdalla. Nokka voi olla liian pitkä, jos linnulla ei ole tarpeeksi sopivaa pureskeltavaa, mutta lintu voi olla myös laiska käyttämään nokkaansa. Myöskin puutostilat vaikuttavat nokan kasvuun, joten hyvällä ruokavaliolla omistaja vaikuttaa myös linnun nokan kuntoon. Nokka voi myös kasvaa vinoon, joko synnynnäisesti tai tapaturman vuoksi, jonka vuoksi se ei kulu normaalisti ja kasvaa liian pitkäksi tai vinoksi.
Ensisijassa linnun nokka pysyy kuosissa, kunhan sillä on tarpeeksi lajityypillistä tekemistä ja sopiva ruokavalio, unohtamatta UV-valon tuomaa hyötyä D-vitamiinin suhteen.
Normaalin mitoissa olevaa papukaijan nokkaa ei tule lyhentää tai hioa huvikseen! Lievästi liian pitkä nokka ei ole linnulle haitaksi, kunhan se voi edelleen syödä, pureskella, kiipeillä ja sukia. Liian hutiloitu nokan keinotekoinen lyhentäminen voi saada sen kasvamaan liikaa.
Liian pitkä nokka on sitten, kun se alkaa vaikeuttaa linnun elämää. Jos linnulla on nokassaan epätavallisia muodostumia, kuten se kasvaa liian pitkäksi, liian yksipuolisesti, alanokassa on piikkejä tai nokassa on rakoja, tulee linnun hyvinvointia seurata tarkkaan. Ongelmiin tulisi varautua ja hoitoon hakeutua jo mielellään ennen kuin nokka on selvästi linnun ruokailun tai muun normaalin toiminnan haitaksi. Tällöin nokkaa tulee lyhentää joko leikkaamalla tai hiomalla, jonka ainakin aluksi tulisi suorittaa eläinlääkäri.
Nokka voi kasvaa väärän malliseksi myös syntymästä asti olleen ominaisuuden tai vian vuoksi, tai jos linnun nokka joutuu onnettomuuteen, kuten esimerkiksi lintu törmää ikkunaan tai sen nokkaa puraisee toinen lintu. Jos nokka kasvaa väärin, se myös yleensä kuluu väärin, ja sen pituutta ja muotoa tulee seurata. Monesti tällöin nokkaa joutuu lyhentelemään useammin kuin kerran. Kokenut käsittelijä voi lyhentää nokan itse, mutta varmimmin homma hoituu eläinlääkärillä, joka voi myös tarvittaessa rauhoittaa linnun toimenpidettä varten. Nokkaa voi leikata leikkureilla, tai hioa esimerkiksi dremelillä, jonka tulos on sileämpi ja luonnollisempi. Nokankin sisällä kulkee suoni, johon leikkaamista on ehdottomasti vältettävä. On myös vältettävä vahingoittamasta linnun kieltä prosessissa.
Epämuodostuneena kasvava nokka siniotsa-amatsonilla. Tällainen nokka vaatii luultavasti erityistä hoitoa koko linnun loppuelämän ajan. Kuva: Laure Kurkela
Muut terveydelliset ongelmat
Nyppiminen: Nyppiminen on vankeudessa elävillä linnuilla esiintyvä stereotyyppisen käytöksen kaltainen häiriö. Sitä esiintyy monilla lajeilla, mutta toiset ovat sille alttiimpia kuin toiset. Nyppimisen laukaisee yleensä jokin stressitekijä ympäristössä, kuten seuran tai virikkeiden puute, stressaava/pelottava elinympäristö, huono hoito tai toteutumattomat pesimähalut. Nyppimisen aloittamista voi ehkäistä tarjoamalla linnulle mahdollisimman hyvät olosuhteet lemmikkinä elämiseen. Jos lintu aloittaa nyppimisen, kannattaa jälleen pohtia, onko linnun hoidossa tai elinolosuhteissa jotain korjattavaa. Eläinlääkäriltä saattaa löytyä apua. Monet nyppimisen hoitoon käytettävät keinot kuitenkin estävät mekaanisen nyppimisen, kuten kaulurit tai pahanmakuiset suihkeet, ja saattavat tuoda väliaikaisen helpotuksen, mutta eivät pureudu ongelman ytimeen. Varsinkin vanhemmat kodinvaihtajana tulevat papukaijat ovat saattaneet aloittaa nyppimisen huonosta hoidosta tai elinolosuhteista johtuen, mutta eivät enää lopeta tapaa vaikka hoido ja olosuhteet korjaantuisivat. Joskus linnun sulkatupet ovat niin vahingoittuneet, etteivät sulat edes enää kasva takaisin, vaikka lintu nyppimisen lopettaisi. Nyppimistä on myös eri tyyppistä, lintu voi repiä itsensä ihan broileriksi, mutta myös jättää harmaan tai valkoisen alusuntuvan pakoilleen, tai vain katkoa sulkien kärjet.
Kehonsa paljaaksi nyppinyt sepelara (oikealla) ja normaalissa sulassa oleva brasilianara. Kuva: Laure Kurkela
Flunssa: Terveellä linnulla sierainten tulisi olla kuivat ja eritteettömät. Terve lintu varmasti aivastelee ajoittain, mutta aivastukset ovat kuivia, vaikka niitä tulisi useita peräkkäin. Flunssainen lintu saattaa olla voimaton ja levätä paljon. Sierainten vuotaminen saattaa olla myös ensimmäinen oire. Linnut ovat herkkiä vedolle, joten niiden asumuksen tulee sijaita ehdottoman vedottomassa paikassa. Osa lajeista sietää viileitä lämpötiloja, mutta vedoton linnun asuintilan tulee olla. Flunssan ensihoitona on vedoton ja lämmin tila, mutta se saattaa vaatia myös lintuihin erikoistuneen eläinlääkärin tarkemman diagnoosin ja hoidon.
Kuputukos: Kupuun kertyvä vierasmateriaali voi aiheuttaa kuputukoksen. Vaatii aina eläinlääkärin hoitoa! Lintu saattaa oksennella tai tehdä oksentavaa liikettä saamatta mitään ylös. Ennaltaehkäisy on tärkeää, varsinkin jos linnulla on tapana niellä esim. köysikuituja, ei niitä saa pitää linnun ulottuvilla. Ruoansulatushiekka ahmittuna on myös riski kuputukokselle.
Oksentaminen: Oksentaminen ei sinäänsä ole sairaus, mutta se on monen sairauden oire. Kuputulehdus on yksi yleisin oksentamisen aiheuttaja, ja se vaatii eläinlääkärin hoitoa. Jos lintu on ennen oksentamista huonovointisen oloinen, eikä linnulla ole ollut tapana oksennella kiintymystä osoittaakseen, se on luultavasti vakavaa. Jotkut linnut oksentavat ruokkiakseen poikasiaan, puolisoaan, jopa ihmistä tai lempileluaan, tai vain oksentavat suuhunsa välittömästi niellen sen uudelleen ollessaan esimerkiksi hormonaalisessa tilassa. Kaikki lajit eivät oksentele tällä tavoin, jolloin omistajan kannattaa olla tietoinen oman lajinsa kosiokäyttäytymisen piirteistä. Tämä on yleensä harmitonta, ellei siitä tule toistuvaa tapaa niin että linnun nielu ärtyy.
Syömättömyys: Syömättömyyden taustalla on yleensä jotain vakavampaa. Lintu saattaa myös oksentaa silloin kun omistaja ei ole näkemässä. Tällöin todennäköisin on kuputulehdus tai -tukos. Joskus myös nokan ulkoiset ongelmat voivat mekaanisesti estää lintua syömästä, vaikka se yrittäisi. Arka lintu ei välttämättä uskalla ruokailla ihmisen läsnäollessa, joten linnun ruokailutapoja kannattaa seurata ruuan määrästä ja ruokasotkusta.
Ripuli: Linnun ulosteessa tulisi olla selvä ulosteosa, joka on matomainen kiemura. Lajien välillä voi olla eroja, mutta minkään linnun ulosteen ei tulisi olla vakituisesti selvästi muodottoman löysää. Ripuli saattaa mennä ohi itsekseen, ja sen syynä saattaa olla myös yhtäkkiset muutokset ruokavaliossa, stressi tai jopa yhtäkkinen säikähdys saattaa aiheuttaa lyhytaikaista ripulia. Jos ripuli jatkuu, on otettava yhteys eläinlääkäriin, sillä lintu on vaarassa kuivua.
Myrkytys: Utelias lintu saattaa myös syödä jotain myrkyllistä ainetta. Oireet vaihtelevat kouristuksista oksenteluun. Pääasiallinen ensihoito on hiilitabletti, sillä hiili sitoo itseensä myrkkyjä. Jos lintu ei suostu syömään kuivaa hiiltä, voi tabletin murskata veteen ja annostella ruiskulla linnun suuhun. Eläinlääkärille kannattaa mennä tarkastukseen. Myrkytyksen pääasiallinen ehkäisytapa on pitää linnun ulkoilutila vapaana kaikesta myrkyllisestä. Lintukodissa kannattaa pitää esteiden takana tai olla hankkimatta lainkaan esimerkiksi myrkyllisiä huonekasveja.
Vierasesineet: Uteliaiden papukaijojen nokkaan saattaa jäädä kiinni vaikka mitä, vaikka linnut harvoin nielevät syötäväksi kelpaamattomia esineitä. Myös lelujen osat saattavat olla hajotettuna vaarallisia. Vierasesineen nielaisua harvoin kerkeää huomaamaan, mutta nokkaan tarttuneen kyllä. Esine tulee irrottaa viipymättä, ja välttää samanlaisten esineiden tarjoilua tulevaisuudessa. Jos lintu nielee vierasesineen, vaatii se viipymättä eläinlääkärin hoitoa. Esimerkiksi kulkuset jäävät hyvin herkästi papukaijan nokkaan kiinni, ja myös tietynlaiset lelujen kiinnitysklipsit voivat jäädä alanokkaan kiinni.
Kalkkijalkapunkki: Erityisesti undulaateilla ja kanarialinnuilla tavattu kalkkijalkapunkki voi esiintyä minkälajisella linnulla tahansa, ja se aiheuttaa linnun jalkoihin, nokan pieleen, joskus jopa silmien ympärille röpömäistä, vaaleaa muodostelmaa. Se leviää helposti ja saattaa olla piilevänä linnussa ennen puhkeamista. Kaikki parven linnut tulisi hoitaa, ja häkin sisustus puhdistaa tai mielellään uusia täysin, ja häkki pestä huolellisesti. Yleinen hoito kalkkijalkapunkkiin on Ivomec-lääke, jonka määrää eläinlääkäri. Kalkkijalkapunkki saattaa olla linnulla oireettomana, ja laueta esimerkiksi stressistä.
Erittäin pitkälle edennyt kalkkijalkapunkkitartunta undulaatilla. Lintu tulisi hoitaa jo ensimmäisten oireiden ilmaantuessa.
Kynnen/varpaan menettäminen: Lintu voi joutua tapaturmaan, jossa siltä irtoaa kynsi, varvas tai jopa kokonainen raaja. Kynnen tai varpaan menettämiseen ovat yleensä syynä muut linnut, jotka purevat lintua jalkaan. Pelkän kynnen tai varpaan menettäminen paranee yleensä lähes hoidotta, jos alkuperäinen verenvuoto lakkaa. Jos haava on vielä tuore, sen voi puhdistaa ja huolehtia, että verenvuoto tyrehtyy.
Jalan menettäminen: Jalan menettämiseen on syynä yleensä isomman linnun purema tai jalan jääminen kiinni johonkin. Joskus linnun rengas jää kiinni, jolloin lintu yrittää vapauttaa jalan jopa puremalla sitä. Jalka voi myös jäädä kiinni yksinään esim. kiilautuvaan häkin osaan tai sotkeutua pehmeisiin köysikuituihin. Jalan laaja vaurioituminen vaatii eläinlääkärin hoitoa, ja vakavasti vammautunut jalka yleensä amputoidaan. Moni lintu pärjää ihan hyvin myös yhdellä jalalla, vaikka varsinkin isoilla papukaijoilla jalan menetys on lisäksi myös käsimäisen raajan menetys, jolloin se ei enää yhtä helposti kiipeile tai pitele esineitä. Turvallinen elinympäristö on tärkeää, mutta aina vahingoilta ei voi välttyä. Yksijalkaisen linnun kanssa tulee seurata linnun vointia ja liikkumista, ja tarvittaessa edesauttaa sitä esim. leveämmillä orsilla tai tasoilla.
Muut jalkaongelmat: Myös muut kuin jalan puuttuminen voivat vaikeuttaa jalkojen toimintaa. Esimerkiksi “splay legs” -tilasta kärsivän linnun jalat ovat poikasaikana alkaneet harittaa sivuille, ja niitä on mahdoton korjata aikuisiällä. Myös diagnosoimattomia jalan tai varpaiden voimattomuutta ja väärin kasvua on. Jalkavammoja on eri asteisia, ja osalla linnuista sitä ei välttämättä kokematon edes huomaa. Jalkavammaisen linnun kanssa on tärkeää tehdä linnulle elinympäristöstä helppokulkuinen. Yleensä aikuisen linnun jalkavammoja ei enää voi korjata.
Bumble foot: Pododermatiitti (pododermatitis), kansankielellä “bumble foot” on linnun jalkapohjan tulehdus, jossa eläimen jalkapohja hankautuu rikki, haavaan menee epäpuhtauksia ja se tulehtuu. Jalkapohjaan muodostuu paisemaisia muodostelmia, joiden hoitaminen voi olla hankalaa. Hoitamattomana ne ovat hyvin kivuliaita ja lintu voi jopa menehtyä tulehdukseen. Hoito on raskasta, ja parasta onkin ennaltaehkäistä tilaa kokonaan pitämällä huoli siitä, että lintujen orret ovat hyväkuntoiset ja lisäksi puhtaat.
Rengasongelmat: Linnun rengas on tärkeä asia linnun yksilölliseen tunnistamiseen, mutta saattaa ajoittain aiheuttaa myös ongelmia. Rengas jää hieman herkemmin kiinni asioihin, kuin pelkkä linnun jalka. Joskus kasvattaja voi tehdä virheen, ja laittaa liian pienen renkaan linnulle, joka linnun kasvaessa alkaa puristaa ja on ehdottomasti poistettava. Rengas voi myös lipsahtaa niveltä liian ylös, jolloin se on heti siirrettävä takaisin, koska jalka on ylhäältä paksumpi ja rengas alkaa puristaa jalkaa hyvin nopeasti. Jos linnulle on laitettu avorengas vasta aikuisena, se saattaa räpeltää sitä nokallaan ja kokea sen hyvin epämukavana. Joskus lintu tottuu renkaaseen ajan kanssa, mutta uuden omistajan kannattaa seurailla tilannetta, aiheuttaako uusi rengas linnulle tarpeetonta stressiä. Avorengas ei ole pysyvä tunnistemerkintä esim. CITES-lajeille.
Verisulka: Verisulka on kehitysvaiheessa häiriön kokenut sulka, joka vuotaa nimensä mukaisesti verta. Se ei usein tyrehdy tai irtoa itsekseen, jolloin sulka on vedettävä irti. Sulka vedetään pois ympäröivää ihoa tukien, ottaen sulan juuresta kiinni tukevilla pihdeillä, ja vetäen sulan kasvusuunnassa. Lopuksi on pidettävä huoli, että verentulo loppuu tyystin. Verisulka saattaa uusia, tai joillain linnuilla on taipumus saada verisulkia toisia useammin.
Linnun höyhenpuvun värin muuttuminen: Osa värimuunnoksista on sellaisia, että ne ikäänkuin “kypsyvät” linnun kasvaessa nuoresta aikuiseksi. Esimerkiksi neitokakadukoiraan helmiäiskuvio katoaa sen aikuistuessa, ja goldenface-undulaatin kellertävyys voimistuu kasvaessa. Epämääräiset värinmuutokset kielivät kuitenkin jostain muusta, kuten sisäelinongelmista. Maksa- tai munuaisvaivat sekä erilaiset puutostilat saavat linnun kellertämään. Linnut joissa on valkoisia osia, kuten neitokakadut, alkavat kellertää, jolloin linnun valkoiset osat ovat keltaisia ja sen harmaat osat vihertäviä, kun taas luonnostaan vihreät linnut alkavat saada kokonaisia keltaisia sulkia höyhenpukuunsa. Puutostilasta kärsivän linnun höyhenpuku on yleensä myös lähmäisen oloinen, ja saattaa näyttää märältä tai rasvaiselta. Ruokavalion ja UV-valon huolehtiminen kuntoon on tällöin ehdottomasti paikoillaan. Tulokset näkyvät tosin aikaisintaan vasta seuraavassa sulkasadossa, sillä jo kasvanut sulka ei enää tällöin voi vaihtaa väriään. Eläinlääkäri voi olla myös avuksi määräten esimerkiksi vitamiinikuurin.
Ranskalainen sulkasato: Ranskalainen sulkasato on erityisen yleinen undulaateilla, mutta sitä voidaan tavata millä lajilla tahansa. Ranskalaisessa sulkasadossa linnun pitkät siipi- ja pyrstösulat eivät kasva kunnolla, ja lintu on usein loppuelämänsä lentokyvytön. Lintu voi olla myös oireeton kantaja. Tauti tarttuu yleensä vain emolta poikasiin. Ranskalaiseen sulkasatoon ei ole hoitokeinoa.
Kalkkihalvaus: Erityisesti harmaapapukaijoilla tavattu kalkkihalvaus on tila, jossa kalsiumin puutostila aiheuttaa linnulle halvaantumisenomaisen tilan. Tila vaatii aina eläinlääkärin hoitoa! Yleensä tila hoidetaan kalsiumpistoksella. Ennaltaehkäisy on tärkeää, ja linnuille lajiin katsomatta on tarpeen tarjota lajin tarpeisiin nähden riittävästi kalkkia, sekä pitää niillä UV-valoa, joka helpottaa kalsiumin imeytymistä.
Murtumat: Linnun murtumat tulisi aina hoitaa osaavan eläinlääkärin toimesta, eikä omatoimisiin toimenpiteisiin tulisi ryhtyä netin amatööriohjeista huolimatta! Monia murtumia ei pysty havaitsemaan päällepäin, ja pahimmillaan huolimattomalla hoidolla murtuma paranee tyystin väärin pahimmillaan tehden esimerkiksi jalasta käyttökelvottoman.
Toisen linnun purema: Ennen kaikkea lintujen kanssa tulee noudattaa harkintaa niin, että toisilleen mahdollisesti vaaralliset lajit tai yksilöt eivät ole samassa tilassa vapaana ilman valvontaa. Esimerkiksi isojen lintujen varoituspuraisu saattaa olla pienelle kohtalokas. Aina vahingoilta ei voi välttyä, vaan linnut voivat päästä puremaan toisiaan myös esimerkiksi häkin pinnojen läpi. Sopuisasti asuvien lajitoverien kahnaukset vuodattavat harvoin verta, mutta varsinkin isompi lintu saattaa saada pahaa jälkeä aikaan pienemmälleen. Isommat tapaturmat vaativat aina eläinlääkärin apua.
Toisen lemmikin purema: Koiran ja kissan suun sekä kissan kynsien bakteerit voivat olla verenkiertoon päästessään hengenvaarallisia ja aiheuttaa verenmyrkytyksen. Jos petoeläin pääsee puremaan tai raapaisemaan lintua, kannattaa aina käydä varulta eläinlääkärissä viipyilemättä, vaikka vamma ei vaikuttaisi ulospäin vakavalta. Ennaltaehkäisy on helpointa, kun pitää lemmikit tarpeeksi etäällä toisistaan turvallisissa tiloissa, huomioiden myös, että esim. kissa pystyy raapaisemaan lintua myös pinnojen välistä. Tulee ottaa huomioon, että myös jyrsijät, kanit ja fretit voivat olla vaaraksi linnuille. Erityisesti rottien kanssa kannattaa noudattaa huolellisuutta, sillä vaikka ne ovat jyrsijöitä, niiden saalistusvaistot heräävät pienten lintujen räpistellessä lähellä.
Lämpöhalvaus: Kuten muutkin eläimet, linnutkin voivat saada lämpöhalvauksen. Ylikuumenemisesta kärsivä lintu on läähättää ensin, sitten on poissaoleva ja voimaton. Ensiapuna on linnun viilennys esim. runsaalla viileällä vedellä. Lämpöhalvaus iskee herkiten kesällä, kun lintu jätetään epähuomiossa liian pitkäksi aikaa esim. autoon aurinkoisena päivänä. Lämpöhalvauksen voi saada myös ulkohäkissä, parvekkeella tai sisällä, jos linnulla ei ole mahdollisuutta vetäytyä halutessaan viileämpään/varjoon.
Törmäys/aivotärähdys: Jos lintu säikähtää jotain ja tai lähtee tuntemattomassa tilassa holtittomaan lentoon, on mahdollista että se törmää johonkin. Yleensä törmäyksestä ei seuraa mitään vakavaa, jos linnun vauhti ei ole ollut kovin kova. Törmännyt lintu voidaan laittaa toipumaan hämärään sairashäkkiin, mutta jos sillä on kouristuksia, verenvuotoa tai muuta hälyttävää, on oltava heti yhteydessä eläinlääkäriin. Jos lintu on tajuton ja sen nostaa, on ehdottomasti tuettava sen päätä ja niskaa retkahtamiselta.
Sähköisku ja palovamma: Monet papukaijat tuntevat viehtymystä sähköjohtoihin. Jos niissä on virtaa, ne ovat ilmeisen vaarallisia, ja sähköjohdot tulisikin aina piilottaa lintujen ulottuvilta. Linnun nokka ja kieli ovat onneksi kohtuullisen kuivat, ja lintu voi selvitä sähköjohdon puraisusta jopa pelkällä säikähdyksellä. Sähköisku saattaa kuitenkin vammauttaa lintua sisäisesti, ja linnun vointia tulee seurailla sähköiskun jälkeen. Palovammassa, kuten kuumalle hellalle laskeutuessa ensihoitona on kylmä vesi palaneelle alueelle, jonka jälkeen on ehdottomasti hakeuduttava eläinlääkärin hoidon alaisuuteen.
Haavat: Linnut saavat harvoin haavoja, koska niitä yleisesti pidetään melko turvallisissa oloissa sisätiloissa, ja lisäksi linnun höyhenpeite suojaa sen ihoa. Yleisin haava lienee joko törmäyksestä tai pienestä nokkapokasta johtuvat naarmut linnun ihossa sieranten tuntumassa. Hyvin pieni naarmu paranee yleensä itsekseen, eikä kerran tyrehtynyttä minimaalista haavaa kannata välttämättä edes alkaa puhdistamaan, ettei haava ala vuotaa uudelleen. Isommat, vuotavat haavat sen sijaan vaativat aina hoitoa, mielellään lintuihin erikoistuneelta eläinlääkäriltä. Joskus tikit ovat tarpeen, ja lintu joutuu leikkaukseen.
Munintaongelmat: Ylimuninta on erityisesti neitokakadujen ja seeprapeippojen ongelma, jota kohtaa myös ajoittain muilla pienillä linnuilla, harvemmin isoilla papukaijoilla. Krooninen muninta on tila, jossa lintu munii ilman kunnollista pesää tai pesimäolosuhteita epätoivottuja munia. Munintaan liittyy aina se riski, että muna jää jumiin linnun sisään tai rikkoutuu. Munintaongelmia kannattaa yrittää estää jo ympäristöstä ja ruokavaliosta lähtien: kannattaa välttää tilannetta, jossa linnun ajaa itse epätoivottuun pesimävireeseen. Ennen munintaa naaras saattaa olla tuskainen, sen pyrstö on epänormaalissa asennossa ja se hengittää raskaasti. On pidettävä huoli, että muna tulee ulos, ja että kyse ei ole jostain muusta terveydellisestä ongelmasta. Harkitussa kasvattamisessakin munien kanssa on ajoittain ongelmia, ja varsinkin sisälle rikkoutunut muna kaipaa ehdottomasti eläinlääkärin hoitoa. Jumiutunutta munaa voi yrittää saada kotikonstein tulemaan ulos laittamalla lintu lämpimään tilaan, ja hieromalla sen kloaakkia hellästi. Joskus muninnan yhteydessä naaraan munanjohdin saattaa luiskahtaa ulos, joka vaatii ehdottomasti eläinlääkärin hoitoa.
Ylipaino/liikalihavuus: Kuten ihmisetkin, linnutkin voivat kärsiä elintasosairauksista, kun ne saavat liikaa ja/tai liian energiapitoista ruokaa ja liian vähän liikuntaa. Paras ennaltaehkäisy ylipainoon ja sen lieveilmiöihin kuten rasvamaksaan, rasvakasvaimiin ja muihin sisäelinongelmiin on pitää linnun ruokavalio kuosissa, antaa linnulle paljon tilaa liikkua ja järjestää sen elinympäristö niin, että se myös hyödyntää sille tarjotun tilan.
Hormonaalinen käyttäytyminen ja käytöshäiriöt: Osa lajeista on taipuvaisempia hormonaaliseen käyttäytymiseen kuin toiset. Ongelmamuninta on käsitelty aiemmin tässä tekstissä. Muuten hormonaalinen käyttäytyminen saattaa pitää sisällään mm. ainaista pesäkolojen etsimistä/rakentelua, aggressiivisuutta, ihmisille/esineille oksentamista, jopa huutoa ja nyppimistä. Aina hormonaalinen käyttäytyminen ei ole käytöshäiriö, mutta omistajan kannattaa miettiä, onko tarpeen pitää lintua pesimävireessä vaikka sen ainut oire olisikin silppuaminen ja “pesäkolossa” kykkiminen, sillä tämä voi aiheuttaa linnussa turhautumisen tunnetta. Linnun hormonaalisuuteen voi vaikuttaa elinympäristöllä (onko siellä pesäkoloja tai pesätarvikkeita), ruokavaliolla (monesti rasvainen tai proteiinipitoinen ruoka kannustaa lintua tämänkaltaiseen toimintaan), valolla sekä kesyillä linnuilla myös ihmisen vuorovaikutuksella (lintua ei tulisi esim. silittää selästä, sillä se on linnulle voimakkaasti parisiteen vahvistamiseen liittyvää koskettelua). Joskus pieni hormonaalinen käyttäytyminen purkautuu varsinkin uusien linnunomistajien silmissä pelottavalla tavalla, sillä lintu saattaa ähistä ja puhista siipiään roikottaen ja heilutellen kuin sairaskohtauksen kourissa. Onkin omistajalle tarpeen opetella oman lajinsa pesimäkäyttäytymisen merkit, sillä ilman ennakkotietoa pesimä-ähinää ja oikeaa hengitystiesairautta saattaa olla vaikea erottaa toisistaan.
Hengityselinten ongelmat: Linnuilla voi olla hengityselinten ongelmia, kuten hengenahdistusta. Aina syy ei selviä, mutta raskaaseen tai äänekkääseen hengitykseen tulee aina puuttua. Jotkut linnut kärsivät myös pölyisyydestä, jolloin oireena voi olla esimerkiksi vahanahkan turvotus ja punoitus, sierainten vuotaminen sekä aivastelu. Esimerkiksi eteläamerikkalaiset lajit sietävät huonommin pölyisiä huonetovereita kuten kakaduja tai harmaapapukaijoja. Huonokuntoinen lintu saattaa olla hengästynyt lentokierroksen päätteeksi, mutta tällöin hengitys tasaantuu pian. Sairaalla linnulla hengitys on tyypillisesti äänekästä sekä sen pyrstö saattaa heilua hengityksen tahdissa.
Kasvaimet, patit ja paiseet: Linnuilla esiintyy myös syöpää ja kasvaimia. Undulaatit tuntuvat olevan erityisen alttiita kasvaimille, ja ylipainoisten lintujen vitsaus ovat myös kellertävät rasvakasvaimet. Linnun iho on höyhenpeitteinen, joten pienet patit ja paiseet saattavat jäädä herkästi huomiotta, elleivät ne ilmaannu juuri vahanahkaan tai silmän ympärille. Rasvakasvaimia pystyy ehkäisemään pitämällä lintu normaalipainoisena ja hyvässä kunnossa, mutta muuten kasvaimien tuloon ei juuri voi vaikuttaa. Tapauskohtaisesti kannattaa käydä lintulääkärin puheilla linnun tilanteesta.
Tasapainoelimen ongelmat: Niinsanottu “taivaantähystys” eli “star gazing” on yleistermi jota käytetään useilla eläinlajeilla ilmaisemaan tasapainoelimen ongelmia, mm. tulehdusta. Vioittuneen tasapainon aistimisen vuoksi eläin ei pidä päätään suorassa, vaan jollain tavalla vinossa, esimerkiksi toinen silmä tai nokka ylöspäin. Tila kaipaa ehdottomasti eläinlääkärin hoitoa. Tilasta kärsivä lintu ei voi elää elämäänsä normaalisti, sillä esimerkiksi sen liikkuminen on todella vaivalloista.
Korvatulehdus: Vaikka linnuilla ei olekaan ulkokorvia, niillä voi olla korvatulehdus. Korva kutiaa, ja lintu rapsuttelee sitä erityisen paljon. Myös linnun höyhenet saattavat tahriutua rusehtavasta eritteestä, jota korvasta valuu. Korvatulehdus vaatii eläinlääkärin hoitoa.
Silmäongelmat: Linnuilla tavattavat silmiin liittyvät ongelmat ovat samankaltaisia kuin ihmisillä tai muillakin eläimillä. Silmään joutunut roska tulee poistaa, ellei se pian poistu itsekseen. Lintu voi kolauttaa päänsä tai silmänsä, jolloin se pitää herkästi silmää kiinni. Tällöin on taattava linnulle rauha, jotta se voi toipua rauhassa. Silmätulehduskin on mahdollinen, tosin harvinainen vaiva, joka kaipaa eläinlääkärin apua. Linnulle voi tulla myös glaukooma tai kaihi, jolloin linnun näkökyky voi heiketä molemmista tai toisesta silmästä. Silmä voi myös puhjeta ja sokeutua, jos se tökätään johonkin terävään. Sokean tai huononäköisen linnun kanssa on muistettava ottaa linnun heikentynyt näkökyky huomioon linnun elinympäristössä ja arjessa.
Höyhenmätä/PBFD: Höyhenmätä ei ole Suomessa onneksi kovin yleinen sairaus. Eniten se tuntuu vaikuttavan isoihin kakaduihin. Höyhenmädässä linnun höyhenet haurastuvat niin että lintu näyttää ensin rähjäiseltä, sitten kaljuuntuu osittain ja lopulta jopa kokonaan. Virus vaikuttaa myös linnun nokkaan, ja höyhenmädästä kärsivän linnun nokka voi olla mitä tahansa ylikasvaneesta pieneen rosoiseen nysään. Tautiin ei ole hoitokeinoa, ja se on erittäin tarttuva. Sairastuneen linnun kohdalla omistajan on tehtävä päätös, milloin linnun elämä ei ole enää elämisen arvoista.
Psittakoosi: Myös nimillä ornitoosi, lintuklamydia, papukaijatauti ja papukaijakuume tunnettu tauti on hankala diagnosoida ja hoitaa. Se voi tarttua myös ihmiseen, vaikka perusterveelle aikuiselle se ei olekaan hengenvaarallinen. Linnulla voi olla monia erilaisia oireita erilaisilla yhdistelmillä, joka tekee taudin toteamisesta hankalaa. Lintu voi myös kärsiä psittakoosista hyvin kauan. Jos lääkitys aloitetaan ajoissa, tauti on parannettavissa. Se ei ole Suomessa kovin yleinen, vaan sitä esiintyy lähinnä tuontilinnuilla.
Vaikka ylläoleva lista onkin pelottavan kuuloista luettavaa, linnut sairastavat onneksi kohtuullisen harvoin. Ne eivät tarvitse vuosittaisia rokotuksia tai rutiininomaisia terveystutkimuksia. Omistajan kannattaa tuntea lintunsa, jolloin hän huomaa herkemmin, milloin lintu käyttäytyy erilailla kuin aiemmin, joka saattaa olla pahoinvoinnin ensimmäinen oire.
Seuraava artikkeli koskee lemmikkilinnun ruokintaa.
