Lajiesittely:
Kauluskaija
Kauluskaija (Psittacula krameri) on alun perin Afrikan keskiosista ja Kaakkois-Aasiasta kotoisin oleva laji, jonka luonnonmuoto on helppo tunnistaa kokovihreästä ruumiista, punaisesta nokasta ja koirailla koko kaulan kiertävästä punamustasta kauluksesta. Utelias ja seurallinen luonne ja useat värimuunnokset ovat omiaan lisäämään lajin suosiota. Viraslajina kauluskaija tunnetaankin jo hyvin laajalti, josta johtuen lintu meinasi joutua lemmikkinä kiellettyjen lajien listalle pidemmälle leviämisen ehkäisemiseksi.
Luonne:
Kauluskaija on vilkas ja utelias lintu josta lähtee paljon ääntä. Erilaisilla äänillä, kiljahduksilla ja vihellyksillä viestiviä lintuja on jopa saatu opetettua puhumaan, mutta on kuitenkin pidettävä mielessä ettei tämä päde kaikkiin yksilöihin. Kauluskaijan seurallisuuden vuoksi harrastajan on mahdollista puuhailla paljonkin yhdessä lintunsa kanssa ja opetella erilaisia temppuja, käytännöllisemmistä häkkiin meno -pyynnöistä viihteellisempiinkin temppuihin.
Kauluskaijoilla on suuri nokka ja suuri halu käyttää sitä. Linnuille onkin hyvä tarjota mahdollisimman paljon luvallista tuhottava ja virikkeitä.
Hoito ja ravinto:
Kauluskaijan vakituisen häkin tulee olla vähintään 1,50 neliömetriä paria kohden, ja 0,30 neliötä lisää jokaista uutta lintua kohden. Laji on aktiivinen ja vaatii runsaasti lentotilaa ja -aikaa häkin ulkopuolella. Paras ratkaisu kauluskaijoille olisikin niin suuri häkki kuin vain on mahdollista ottaa ja jossa myös lentely on mahdollista.
Lajin ruokavalio koostuu laadukkaasta siemensekoituksesta ja pelleteistä, joiden lisäksi tarjotaan erilaista tuoreruokaa, kuten hedelmiä, vihanneksia ja marjoja. Kauluskaijat eivät yleensä ole kovin nirsoja ruokavalionsa suhteen joten harrastaja voi monipuolisesti kokeilla vaihtoehtoja laidasta laitaan. Siemen- ja tuoreruoan lisäksi laji tarvitsee ajoittain proteiinilisää kuten keitettyä kananmunaa tai voimaruokapateeta. Myös raikasta vettä on jatkuvasti oltava tarjolla.Erityispiirteet:
Undulaattien jälkeen kauluskaijat ovat värimuunnoskirjoltaan laajimpia papukaijoja ja lajia onkin mahdollista löytää luonnonmuotovihreän lisäksi mm. sinisenä, keltaisena ja valkoisena värimuunnoksena. Pitkään on kuviteltu että koiraspuoliset kauluskaijat olisivat paremmin lemmikeiksi sopivia naaraisiin verrattuna, mutta näin ei tosiaankaan ole ja linnun alkuperä, poikasaika ja harrastajan toimet vaikuttavat siihen millaisen lemmikin itsellesi saat.