Lajiesittely:

Valkovatsa-aratit

Valkovatsa-aratit (Pionites) eli caiquet ovat oma sukunsa, joka jakautuu valkokovatsa-aratteihin (Pionites leucogaster) ja mustalakkiaratteihin (Pionites melanocephalus). Etelä-Amerikasta kotoisin olevat, noin 35-40 vuotta elävät caiquet ovat hulppeita temppuilijoita, joiden elekieli, painimalla leikkiminen ja kahdella jalalla hyppiminen on tehnyt niistä YouTube-hitin. Lajin taipumus hormonaaliseen aggressiivisuuteen sekä jatkuva hyperaktiivisuus kuitenkin tekevät siitä haastavan lemmikin, eikä valkovatsa-arattia voi suositella ensimmäiseksi linnuksi.

Luonne:

Valkovatsa-aratti eli caique
Kuva: Ida-Emilia Kaukonen

Caiquet ovat erittäin aktiivisia lintuja, joiden mielenkiinto samaan asiaan kestää muutaman minuutin, ennen kuin ne kaipaavatkin jo seuraavan virikkeen. Ne ovat todella leikkisiä ja hyvin fyysisiä lintuja, mutta sallivat paijailun vain omilla ehdoillaan. Lintuseurasta huolimatta kesy caique haluaa yleensä myös ihmisen olevan osana touhuja, mikä tarkoittaa, että vapaanaoloaikoina omistaja ei voi kääntää selkäänsä linnulle kovin pitkäksi aikaa.

Lajin suurin miinuspuoli on niiden taipumus ylikiihtymiseen ja täten hormonaaliseen aggressiivisuuteen. Caiqueille on tyypillistä olla territoriaalisia ruokansa ja lelujensa suhteen, ja etenkin keväisin muutokset valossa korostavat kuumaa temperamenttia. Käsiruokituilla, eli ihmisen aikuisiksi kasvattamilla linnuilla ongelmakäytöstä esiintyy huomattavasti enemmän kuin emojen kasvattamilla yksilöillä.

Hoito ja ravinto:

Caiquen häkin pinta-alan minimivaatimus on 0,75 neliömetriä yhdelle linnulle. Laji käyttää poikkeuksellisen hyvin koko häkin tilaa hyväkseen lattiasta kattoon. Valkovatsa-aratit leikkivät painien, hyppien, kehoaan hieroen ja luontaisesti temppuillen. Niiden häkin sisustuksessa tyypillistä onkin käyttää erilaisia roikkuvia telttoja, tasoja, pehmoleluja ja muita toisille lajeille epätyypillisempiä leluja. Jatkuvan venkuloinnin vuoksi narut tulee jättää sisustuksesta pois: ikävä kyllä yksi stereotyyppisimmistä tavoista caiquelle menehtyä on kuristua omiin virikkeisiinsä. Leluja tulee vaihtaa usein, ja caiqueharrastajalla uppoaakin rahaa nopea-aineenvaihduntaisen lajin kuluttaman, yllättävän korkean ruokamäärän lisäksi myös alati vaihtuvaan (ja tuhoutuvaan) leluvarastoon.

Caiquet ovat ensisijaisesti tuoreruokailijoita, joille voi tarjota myös pellettejä ja siemeniä. Tuoreruoaksi sopivat erilaiset vihannekset ja hedelmät, mutta erityisen sokeripitoisia hedelmiä kannattaa välttää tarjoamasta liikaa: liiallinen sokeri ylikiihdyttää valkovatsa-arattia herkemmin.

Erityispiirteet:

Caiquet eivät ole hyviä matkijoita. Lisäksi niiden puheääni on melko epäselkeä, metallisen piskuttava ja hento. Sen sijaan ne oppivat todella helposti asiayhteyksiä, syy-seurauksia ja näin ollen temppuja. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös ei-toivotun käytöksen oppimista hyvin helposti.

Caiqueilla on todella vahvat jalat. On tyypilistä nähdä linnun roikkuvan yhden varpaan kynnellä pää alaspäin, samalla kun se syö toisella jalalla herkkupalaa. Vahvoja jalkoja käytetään myös tasajalkaa hyppimiseen ja leikkiessä painimiseen.

Tyypillisimmät lajit Suomessa

Aiemmin valkovatsa-aratit jaoteltiin valkovatsa-arattiin, mustalakkiarattiin sekä näiden alalajeihin. Nyttemmin alalajit on nostettu joissain lähteissä omiksi lajeikseen. Niille ei ole vielä suoraa, virallista käännöstä, joten artikkeli käyttää tieteellisiä nimiä.

Valkovatsa-aratti, Pionites leucogaster, “Green-thighed parrot” (“Vihreäreisinen papukaija”)

Valkovatsa-aratilla on oranssi pää, keltaiset posket, vihreät siivet, selkä ja pyrstö sekä valkea vatsa. Siipien pitkät lentosulat ovat metallinsiniset. Alkuperäisen nimikkolajin, Pionites leucogaster, erottaa muista valkovatsa-arateista vaaleanvihreistä reisihöyhenistä.

Valkovatsa-aratti, Pionites xanthuru, Yellow-tailed parrot (“Keltapyrstöinen papukaija”)

Pionites xanthurus muistuttaa muutoin leucogasteria, mutta sen pyrstö on keltainen ja jalat ovat vaaleanpunertavat.

Kuva: Laure Kurkela

Valkovatsa-aratti, Pionites xanthomeria, “Black-legged parrot” (“Mustajalkainen papukaija”)

Pionites xanthomerius on lemmikkinä valkovatsa-arateista ehdottomasti yleisin. Se on muutoin samankaltainen kuin P. leucogaster, mutta sen jalat ovat tummemmat ja reisien höyhenet keltaiset.

Kuva: Annika Linnainsaari

Mustalakkiaratti, Pionites melanocephalus

On vielä epäselvää, onko Pionites m. melanocephalus ja alalajinsa P. m. pallida julistettu omiksi lajeikseen vai katsotaanko pallida edelleen alalajikseen. Kumpikin muistuttaa toisiaan: Valkovatsa-arattien tavoin mustalakkiarateilla on vihreät siivet ja valkea vatsa sekä keltaoranssi päänseutu. Erotuksena mustalakkiarattien päälaki on nimensä mukaisesti musta, ja melanocephaluksella on oranssit reisihöyhenet. P. m. pallida on melanocephalusta kalpeampi ja sen reisihöyhenet ovat keltaiset.