Pakko kysyä, kuinka iso häkki on?
Kaijaset ovat joskus pippurisia, mutta jahtaaminen ja alituinen nokkiminen ei ole normaalia. Tässä pari kysymystä vielä:
Onhan linnuilla tarpeeksi resursseja? Kuten itsekin pohdit, pippurisilla linnuilla lempparilelu saattaa aiheuttaa resurssien puolustamista. Jos asia ratkesi tällä, hyvä niin, ja opiksi kannattaa ottaa, että mitään ylikivaa lelua ei kannata hankkia välttämättä vain yhtä kappaletta. Kaksikaan kappaletta ei välttämättä auta asiaan, sillä myös linnuilla esiintyy mitä lie esinekateutta kuten taaperoilla: toisen lelu on aina parempi. Lisäksi linnuilla saattaa olla merkitystä sillä, mihin lelu on ripustettu, toisen lelu on aina paremmassa paikassa esillä.
Muuten sopuisten lintujen välejä voivat myös kiristellä liian pieni tila (vaikka kyllä mainitsit häkin olevan iso), liian vähäiset ja samanarvoiset ruokinta- ja juomapaikat, liian vähäiset samanarvoiset lelut ja mieluisat orret. (Samanarvoisilla meinaan siis, että kun linnut viihtyvät korkealla, jos toinen ruokapaikka on korkealla ja toinen matalalla, on niistä korkeampi yleensä se suositumpi, eivätkä ne ole täten samanarvoisia ruokapaikkoja.)
Onhan lintujen häkki tarpeeksi korkealla? Itsellä tulee mieleen, että liian matalalla oleva häkki voi aiheuttaa stressiä joka voi purkautua myös käytöshäiriöinä.
Eihän linnuilla ole nukkumapesää tai mitään muita mökkejä? Kaijaset, tai muutkaan lemmikkinä pidettävät linnut eivät tarvitse nukkumiseen pesäpönttöä. Se aiheuttaa ajan mittaan vain ongelmia, ja se voi varsinkin pariutumattomilla linnuilla olla syy aggressiivisuuteen, jos sitä puolustetaan toiselta. Pariutunut pari sen sijaan voi ajautua sen siivittämänä epätoivottuun pesimätilaan, jonka kierrettä voi olla hankala katkaista.