Keitettyä kananmunaa voi tarjota jos vitamiinit eivät maistu, myös juomaveteen sekoitettavia vitamiiniseoksia löytyy. Kananmuna on herkkuna sitä suuruusluokkaa että sen "kyydissä" menee tuoreitakin, voit ripotella samaan kuppiin siis vaikka hiukan persiljaa tai porkkanaraastetta. Undut ovat myös uteliaita, kannattaa siis ihan oikeasti pitää tuoreita esillä koko ajan, vieläpä sellaisissa paikoissa että niitä on helppo nyppiä. Ne saattavat repiessään epähuomiossa myös maistaa niitä, huuhdeltu tuppo vesiheinää saattaa olla kiinnostava kunhan niitä kohta ulkoa saadaan. Mikäli toinen linnuista on heikonlainen ei kannata hankkia lisää lintuja ennen kuin se vahvistuu tai menehtyy, sille käy isommassa parvessa köpelösti.